Ruumiin todistus

Hep Scarpetan tutkimuksille taas! Patricia Cornwellin Ruumiin todistus tuli luettua heti edellisen Scarpetan perään.

Tästäkään kirjasta en muista hittojakaan. Onneksi google verestää mun muistia edes vähän.

Nuori nainen on löydetty kotoaan puukotettuna ja Kay Scarpetta alkaa tutkia tapausta luonnollisesti. Ei nyt irtoa tämän enempää. Ja, noh, muistan pitäneeni tästäkin kirjasta. Ja annan itselleni anteeksi, kun en ole ollut ollenkaan hyvässä terässä tässä välillä ja sen takia hatarat mielikuvat lukemistani kirjoista. 

Se kirjoissa on ollut parasta siitä asti, ku 5-vuotiaana opin lukemaan, että aina on voinut paeta niiden maailmaan. Siitä se minun rakkaus kirjoihin on syntynyt. <3

Mitä jäljelle jää

Seuraava lukemani Patricia Cornwellin Kay Scarpetta- kirja oli Mitä jäljellä jää.

En muistanu tästä kirjasta muuta kuin sen, että pidin tästä paljon, koska lainasin heti perään taas seuraavan osan. Pieni googletus palautti himpun verran kirjan sisällöstä muistiini. Kirjan tapauksena ratkotaan kadonneita teinipareja ja yhden kadonneen teiniparin tytön äiti on korkeassa asemassa, joka luonnollisesti tuo omat mutkansa tutkintaan.

Muuta en pysty sanomaan. Tykkään Scarpetoista. Nytkin kirjahyllyssä oottaa lukemistaan kaks Scarpettaa.

Odota, kuuntele

Tulipa pitkä tauko bloggaamiseen. Tää väli menny osittain sumussa ja osittain ihan muihin asioihin keskittyen. Jospa nyt saan postauksia kirjoiteltua, kun innostus nosti varovaisesti päätään. Kirjoja oon kyllä lukenu tässä välin melkoisen läjän. Oon ottanu aina kuvan kirjasta ja sitten unohtanut koko asian. Saan melkoisesti kaivella muistiani, että pystyn edes jotain kirjottamaan näistä!

Tommy Hellstenin Odota, kuuntele: Sanoja elämän keskeltä oli ajatuksia herättävä kirja. Itselleni tärkeimmät ajatukset kirjasta ovat tässä:

"Kohtelen itseäni aikuisena siten kuin minua kohdeltiin lapsena."

"Aikuiseksi kasvamisen edellytys on se, että oon saanut olla lapsi."

(Otin kuvan joistain teksteistä, että voin pohtia niitä myöhemmin.)

Pidän Hellstenin ajatuksista paljon. Helppo suositella kaikkea hänen kirjoittamaansa.

Meren laulua kuuntelen

Toinenkin kirja Anna-Mari Kaskisen runoja. Tällä kertaa kuvituksena on Hannu Hautalan upeat valokuvat merestä. 

Hautalan valokuvat kyllä hivelee mun silmiä. Niissä on ihana tunnelma ja tulee olo kuin olis iteki meren äärellä. Ja Kaskisen runot, tarviiko niistä kauheasti edes sanoa mitään? Pidän ja rakastan.

Meri syvänsininen,

kuohujasi kuuntelen,

kuinka laulat, kuinka soit,

kuinka tanssit, karkeloit.

Takaa aavan ulapan

kasvojasi tavoitan.

Milloin pääsen näkemään

valtameren ääripään?

Milloin viimein ymmärrän

salaisuuden syvimmän?

Tämä runo kuvastaa kyllä hyvin ainakin omaa kaipuutani jonnekin kauas, merelle, merten taa, tutkimaan maailmaa ja omaa sisintäkin. Aina sitä taitaa kaivata jonnekin.

Olemisen onnea

Anna-Mari Kaskisen runoja ja Minna L. Immosen taidetta kirjan täydeltä. Ihana kirja!

Anna-Mari Kaskinen on ollu jo vuosia mun lempirunoilijoita. Hänen runojensa rytmi ja poljento, sanojen käyttö, runojen tunnelma, siinä on vain jotain, joka uppoaa minuun hyvin. Immosen kuvitus täydentää tässäkin kirjassa hyvin runojen maailmaa.

Yksikin lyhty

murtaa voi pimeän.

Yksikin liekki

tuo valon lämpimän.

Yksikin käsi,

kosketus ystävän,

yksikin sana

on lanka elämän.

Kohtalon tähdet

Nora Roberts ja fantasiatrilogian avausosa. Oih ja voih. Roberts on kyllä mun hömppälempparikirjailija.

Sasha Riggs on taiteilija, joka alkaa nähdä outoja unia. Unien vetovoima vie hänet Korfulle, jossa hän kohtaa unissa esiintyneet viisi henkilöä. Yhdessä he alkavat etsiä kadonneita tähtiä. Jokainen kuusikosta on jotain erilaista kyvyiltään: näkijä, noita, lykaani (ihmissusi), aikamatkustaja, merenneito ja kuolematon. Ja tietenkin he taistelevat pahaa vastaan tähtiä etsiessään!

Pidin kirjasta paljon. Tulisivatpa jatko-osat äkkiä.

Iloa, onnea, uskallusta

(Tää postaus ajastettu ennen isosiskon kuolemaa.) Todella pitkään aikaan ei oo tehny mieli lukea runoja. Nyt sitten, kun sain tietää rakkaan isosiskoni rintasyövän levinneen niin pahasti, ettei mitään ole enää tehtävissä, katselin runokirjoja ja tartuinkin niihin.

Tässä kirjassa on Sinikka Svärdin kirjoittamia runoja ja Minna L. Immosen kuvitus. Pidin kirjasta, runojen ja kuvituksen kokonaisuudesta.

Ihanin runo oli ehdottomasti tämä:

Vain yksi askel

En näe huomista,

se on vieraiden vesien väylä,

arvaamaton

kuin alta kulmien luotu katse.

Se on koskematon

kuin tyhjä valkoinen sivu,

tuntematon

kuin polku korven pimentoon.

Siksi otan

vain yhden askeleen

kerrallaan

kohti huomista.