24 joulukuuta, 2017

Uinuvat jättiläiset

Sylvain Neuvelin Uinuvat jättiläiset on kirja, johon tartuin yhtä aikaa epäluuloisena ja kiinnostuneena.


Ja kuinkas kävikään kirjan parissa? No, minähän upposin kirjaan. Tykkäsin ihan hirmuisesti siitä, että kirja on haastattelumuodossa. Se on erilaista ja myöskin vie eteenpäin tehokkaasti kirjan juonta.

Sitten se juoni. Tutkija Rose Franklin on lapsena tippunu maan läpi ison valoa hohtavan käden päälle. Aikuisena hän pääsee tutkimaan, että mikä se käsi on ja tutkimusryhmä myös löytää käteen kuuluvan muun vartalon. Juoni etenee sen myötä, kun tutkimukset ihmeellisen jättiläisen suhteen etenee.

Luen tämän kirjan scifi- genreen, koska käsi vartaloineen on ulkoavaruudesta. Kirja on ihan hiton mielenkiintoinen ja suosittelen kyllä lukemaan. Kivaa on se, että tää kirja on Themis-kansiot nimisen trilogian eka osa, joten jatkoakin pääsee lukemaan.

Ei-ahdistavaa joulua itse kullekin!

Ps: Täältä voi lukea ajatukseni joulusta ja sen ahdistavuudesta.

4 kommenttia:

  1. Minustakin tämä kuuluu scifiosastolle. Uusi kirja julkaistaan suomeksi 2018. Jännityksellä odotan. Tykkäsin uinuvista tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää varasin tän toisen osan kirjastosta. Pitäis vaan käydä hakeen se. Sen verran mielenkiintonen kyllä tää.

      Poista
  2. Tämä on jäänyt minulta lukematta, mutta pitääpä muistaa keväällä ottaa lukupinoon. En juuri lue scifiä, mutta Neuvelin kirja kiinnostaa silti. Mukavaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä lukea! Mukavaa joulunaikaa sinullekin.

      Poista