Tää Ihlbergin kirja on kyllä ehdottomasti yks parhaista kirjoista, mitä oon tänä vuonna lukenut! Tää lähti hyvin pian vetämään semmosella imulla, että ei voinut kuin mennä mukana, lukea, kääntää sivun toisensa jälkeen esiin. Huh hei! Ja se, miten niin arkiset asiat ja tunteet sai ahmimaan tätä kirjaa. Ja kuinka itsensä tunnisti sivulta toisensa perään: tilanteista, ajatuksista, tunteista.
Kaikista parasta oli lukea tytön ja nuoren naisen vihasta. Se lohdutti. En oo yksin. En oo yksin tän tunteen kanssa, jota naiset eivät saa ilmaista edelleenkään. Sen opin itsekin jo lapsena. Enkä osaa ilmaista sitä vieläkään muuten kuin sanomalla, että oon vihainen. Ei se näy naamasta tai muustakaan. Tässä kirjassa päähenkilö Lotta saa jo lapsena raivareita ja häntä pelätään sen takia. Viha on oikeastaan kirjan selkäranka. Miten se Lotan elämässä näkyy, mitkä asiat sitä herättää ja miten se muuntuu kasvun myötä. Samaistuin samaistumisen perään. Itse en ole koskaan saanut raivaria, mutta ne tilanteet, missä Lotta niitä saa, olivat tuttuja ja monissa niissä itsellänikin heräisi vahva vihan tunne.
Asioiden tietynlainen toteavuus oli se, joka mua viehätti suuresti tässä kirjassa. Asiat vain todetaan sellaisena kuin ne ovat. Ja sitten jatketaan eteenpäin. Sillä laillahan asiat monesti menee. Ei pysähdytä huomaamaan ja näkemään edes omia tunteita, vaikka niitä heräisi. Sitä vaan mennään ja tehdään, tuntui miltä tuntui.
Rakastin tätä kirjaa. Kiitos Anni Ihlberg tästä!
Niin ja ne blogin synttärit. Kuusi vuotta sitten kirjoistin tähän piskuiseen kirjablogiini ensimmäisen postauksen! Hurjaa, sitä ollaan eskari-iässä jo! Tää blogi on mulle rakas harrastus. Kirjoitan tänne aina kun jaksan. Tänä vuonna on tämäkin harrastus ollut vähän murroksessa, kun ei ole oikein jaksanut. Ei kirjoittaa, eikä oikein lukea muiden blogejakaan. Mun elämässä on tapahtunut isoja asioita tänä vuonna ja lisäksi on kiva raudanpuute ja unettomuus, joten sen mukaan sitten ollu jaksaminenkin. En kuitenkaan aio lopettaa tätä, koska tykkään kirjoittaa kirjoista. Ja minusta blogiyhteisö on mahtava! Täältä oon saanut ihania ihmisia elämääni ja joitain bloggareita tavannutkin livenä ennen koronaa. Mietin, että olisi kiva taas tehdä paikallisten bloggareiden tapaaminen, jos vain tohtii.
Sellaisia mietteitä tänään tämän kuusi-vuotiaani kanssa.
Paljon onnea kuusivuotiaalle! Minäkin perustin ekan kirjablogini lokakuussa 6 v. sitten, mutta tämä Bloggerin blogi on ollut vasta 5,5 v. Ihana ja koukuttava harrastus tämä on.
VastaaPoistaTuo viha on tosiaan vaikea ja suorastaan kielletty tunne. Itse käänsin sen nuorena itsevihaksi. Nyt ei onneksi enää ihan sellaista ole, mutta harvoin osaan olla vihainen vieläkään, vaikka on tilanteita joissa pitäisi osata suuttua. Ja unettomuus on muuten ihan kamalaa. Mullakin on sitä monesti, onneksi ei aina kuitenkaan. Jaksamista sulle! ❤
Kiitos!
PoistaJoo, mullaki viha on kääntyny hyvin vahvasti itsevihaksi. Itsehän on ainut, johon vihan voi lopulta purkaa, ku muutakaan vaihtoehtoa ei ole ja pakko saada se purkaa jotenkin. Onneksi terapian myötä oon oppinu järkeviä tapoja purkaa vihaa, esim. kirjottaminen.
Tää unettomuus on kyllä viheliäinen vaiva. Lapsesta asti ollu näitä unettomuusjaksoja. Saa nähä tuleeko olemaan koko elämän ajan. Kiitos tsempeistä! <3
Paljon onnea 6-vuotiaalle blogillesi. Aika menee nopeasti, minustakin tuntuu, että aloitin blogini ihan äskettäin ja nyt se jo ensi kuussa täyttää neljä vuotta. Onneksi tämä bloggaaminen on sellaista, että ihan rauhassa voi pitää taukoja silloin kun tuntuu siltä.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOnneksi tää on ihan omaehtonen harrastus. Ei tätä kyllä haluais pilata millään kauheilla paineilla.
Onnea blogille! Itsellänikin on ollut bloggaamisessa monia taukoja. Noin vuosi sitten tuli uusi into tähän juttuun ja paljon on tullut luettua kaikkea kivaa. :)
VastaaPoistaTuo Ilonpilaaja on alkanut kiinnostaa kovasti.
Kiitos!
PoistaTää bloggaaminen on välillä tämmöstä aaltoliikettä jaksamisen ja kaiken muun kanssa. Mutta harrastus pysyy ja se tärkeintä, että siitä nauttii.
Minun on PAKKO lukea tämä kirja. Raivaritaustakin löytyy, mutta raivo on pitänyt jo pienestä asti oppia kääntämään sisäänpäin – sitä ei saanut näyttää.
VastaaPoistaOnnea kuusivuotiaalle, rennolla otteella vaan ja jaksamisen mukaan – joskus enempi ja joskus sitten hiljaisemmalla tahdilla! <3
Haluan ehdottomasti sitte kuulla sun ajatukset tästä kirjasta!
PoistaJa kiitos! <3
Minultakin onnittelut kuusivuotiaalle ja paljon hyviä vuosia lisää! Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kyllä sellaisia asioita, joista ei tahdo luopua, ja jotka auttavat osaltaan selviämään unettomuudesta ja muista ongelmista. Ja ne onneksi odottavat aina, jos joskus tarvitsee niistä taukoa.
VastaaPoistaMinäkään en suutu helposti, mutten tiedä, onko se ennemminkin perinnöllinen luonteenpiirre (isä oli samanlainen). Joskus kyllä suutun, ja vaikken lapsena ja nuorena osannut ilmaista sitä, nyt osaan yleensä osoittaa (toivottavasti suhteellisen rakentavasti), jos en pidä siitä, miten toinen on toiminut (mua on tässä auttanut ainakin Harriet Lernerin kirja Kiukku on voimaa).
Kiitos!
PoistaJoo, lukemisesta en varmasti luovu koskaan. On se niin tärkeä harrastus ja intohimo mulle.
Kiitos myös vinkistä! Varasin ton kirjan ihan mielenkiinnosta luettavaksi.