Kaksi minulle ristiriitaisen lukukokemuksen antanutta runokirjaa

 Tänä vuonna ei näköjään mee runoja samaa tahtia ku viime vuonna meni. Tässä kuitenkin muutama, jotka oon lukenut.

Terttu Jurvakainen: Yön kukat

Tää oli jännä lukukokemus. Välillä ihastelin Jurvakaisen sanankäänteitä, välillä tipahin kärryiltä, että missä mennään. Ristiriitainen kokemus. Sen verran jäi hampaan koloon, että haluan lukea jonkun toisenkin Jurvakaisen runokirjan.

Una Reinman: Eritysiherkkyyksiä

Jos Jurvakaisen runokirja tuntui ristiriitaiselta ni tämän oli vielä pahempi. Nämä runot oli kirjoitettu sellaisella naiivilla tyylillä, etten oikein saanut otetta näistä. Lisäksi puuttu kaikki pisteet ja pilkut, joten sekin esti mulla sisään pääsyn ja en päässyt tämän kaiken takia sellaiseen rytmiin runojen lukemisessa. Tää oli mulle vain sellainen katkonainen kasa sanoja. Onneksi sielä oli myös yksi kolahtava runo seassa:

Olen kasvanut pois

kiltin tytön roolistani

siksi toisinaan

osoitan mieltäni

näyttäen maailmalle kieltäni

Mutta kuule

jos et ole filosofi

annan minun olla

oman elämäni katastrofi