Varjojen saalistaja

Varjojen saalistaja on toinen osa Nora Robertsin O'Dwyerin serkut- trilogiassa.

Tämän kirjan päähenkilönä on Meara, joka on Brannan (yhden serkuksen) ystävä. Kirjassa Mearan ja Connorin (toinen serkku) välille puhkeaa yllättäin kipinöintiä ja taistelu pahaa vastaan senkus jatkuu. Mearalla ei ole muuten taikavoimia ollenkaan. Juonen kuviot on aika samat, kuin edellisessäkin osassa ja ei oo kauheasti sanottavaa tästäkään kirjasta.

Trilogian osat

Kliseinen ja ennalta arvattava kirja tämäkin, mutta tarpeeksi hyvä, jotta halusin lukea vielä viimeisenkin osan trilogiasta.

Varjojen ratsu

Varjojen ratsu on Nora Robertsin O'Dwyerin serkut- nimisen trilogian avausosa.

Iona Sheehan muuttaa Baltimoresta Irlantiin sukunsa juurille. Irlannissa hän tutustuu serkkuihinsa Branna ja Connor O'Dwyeriin ja saa selville omistavansa itsekin taikavoimia. Serkut ovat odottaneet häntä koko elämänsä ajan. Yhdessä he voisivat tuhota Cabhanin, pahan voiman, joka edelleen vainoaa heidän sukuaan, aina esiäiti Sorchasta alkaen.. Luonnollisesti tarinaan kuuluu myös rakkautta samalla kun pahaa vastaan taistellaan. Ionan opiskellessa taikavoimia hänen ja hänen työnantajansa Boyle McGrathin välillä kipinöi armottomasti ja silläkin saralla juonen kuviot kiristyvät. Rakkautta ja pian tapahtuva taistelu pahaa vastaan. Miten käy?

Trilogian kaikki osat. 

Kirja oli aivan hyvä, mutta joltensakin välillä vähän kliseinen ja ennalta arvattavissa oleva. Tarpeeksi hyvä kuitenkin, että luin jatko-osatkin. Kyllä musta vaan tuntuu, että Robertsin taso on laskenu koko ajan. Vai oonko lukenu jo liikaa kirjoja?

Kuolema katsoo kohti

Toinen Peter Jamesin kirja luettu! Kuolema katsoo kohti oli kyllä yhtä hyvä kuin eka osakin.

Tom Bryce ottaa junaan unohtuneen cd:n mukaan palauttaakseen sen omistajalleen. Se oli virhe! Tutkiessaan cd:tä hän näkee murhan ja siitä alkaa ongelmat kerimään vyyhteään. Vaimonsa kannustamana Tom ottaa poliisiin yhteyttä ja näin Roy Grace astuu mukaan kuvioihin.

Tässä kirjassa oli kyllä juoni kohdillaan. Melkoisia käänteitä! Ja tykkäsin! Hitto, miten jotkut keksiikin niin kaikkea? Pidin myös siitä, että kirjassa palattiin pienesti edellisen kirjan tapahtumiin.

No, arvaatte varmaan, että kuka lainas jo seuraavan osankin tähän kirjasarjaan?

Kahlittu

Kahlittu on Karin Slaughterin dekkari, joka on taas hyvä. Miten jotkut voivat kirjoittaa aina vaan uuden hyvä kirjan?

Kirja alkaa siitä, ku rakennustyömaalta löydetään kuollut poliisi. Will Trent alkaa tutkia tapausta. Pian huomataan, että tapaukseen liittyy Willin vaimo Angie, josta Will haluaa eron ja joka on taas ollut pitkään kateissa. 

Juonen käänteet ovat moninaiset. Koetukselle joutuu niin Sara Willin suhteen kuin Will Saran ja Angien suhteen. Menneisyydessä on paljon pahaa, joka vaikuttaa nykyhetkeen monin tavoin.

Slaughter on vaan aina niin hyvä. Kirjaa lukiessa aloin miettiä, että pitääköhän rueta lukemaan uudelleen kaikki nää kirjat. Ekat Slaughterin kirjat luin jo vuosia sitten, niin vois vähän verestää muistoja.

Hirviön kutsu

Patrick Nessin ja Siobhan Dowdin kirja Hirviön kutsu teki minuun vaikutuksen. Jim Kayn kuvitus oli kirjaan tosi sopiva.

Tää kirja oli itkettävän ihana. Ja kuvasi minun mielestä niin hyvin surua ja kauhua menetyksen edessä. Samaistuin! Välillä niin itketti ja sitten taas nauratti. Conorin rimpuilu äitinsä syövän edetessä oli riipaisevaa ja se kamppailu yleismaailmallisesti niin tuttua.

Niin, kirjassa Conorin apuna on hirviö, joka kertoo kolme tarinaa. Niitten tarinoitten avulla kohdataan surua ja muita tunteita, joita äidin lähestyvä kuolema saa aikaan Conorissa. Tunnistan täysin sen vastustuksen, mitä Conorilla oli, kun hän ei halunnut kohdata vaikeita asioita. Sen tunnistaa varmasti jokainen. Ja avuttomuuden, kun ei voi tehdä mitään. Itselläni tuli itku, kun mietin keväällä kuollutta Isosiskoani tämän kirjan äärellä.

Oi että! Luen tämän kirjan kyllä uudelleen jossain vaiheessa. Kirja oli niin täynnä kaikkea, että uudelleen lukeminen antaa varmasti lisää.

Sysilouhien sukua

Luin muistaakseni yläasteiässä Ilkka Auerin Lumen ja jään maa- sarjan ekan kerran. Nyt tartuin uudelleen näihin kirjoihin, kun monesti olin näitä kirjastossa käsissäni pyöritellyt.

Kirjan päähenkilö on 12-vuotias Nonna, jonka kotikylään hyökätään keskellä kirkasta päivää. Nonnan isä tapetaan ja Nonna itse otetaan panttivangiksi. Siitä alkaakin seikkailu. Nonna lopulta pakenee vangitsijaltaan ja päätyy monen mutkan kautta ihan pohjoiseen jääkarhujen maahan. Tämän matkansa aikana paljastuu monia asioita niin Nonnalle kuin muillekin kirjan henkilöille.

Pidin kirjasta ja aion lukea muutkin osat. Joskus sitä miettii, että onkohan sitä tullu elämänsä aikana liikaa luettua, ku jotkut juonen käänteet on niin tylsiä ja niin nähtyjä. Onneksi niitä ei tässä kirjassa liikaa ollut. Eikä todellakaan tämä kirja oo ainut, jolla se vaiva. Kokonaisuutena kirja sellainen, että tykkäsin.

Ps: Ei varmaan ite pystyis kirjottaan kirjaa ilman ongelmia, haha.

Pahanilmanlintu

Seuraava lukemani Camilla Läckbergin kirja on Pahanilmanlintu. 

Tässä kirjassa Erican ja Patrikin hääsuunnitelmien edetessä Patrikilla on taas murhia ratkottavana. Tällä kertaa ensin tapahtui kolari, joka ei sitten ollutkaan pelkkä kolari. Sitten Fjällbackassa aletaan kuvaamaan tositv-ohjelmaa ja sen tiimoilta tapahtuu myös murha. Miten nämä tapahtumat kietoutuvat toisiinsa?

Mää en pysty Läckbergin kirjoista paljon muuta sanomaan kuin että tykkään ja lujaa. Voisin hommata kaikki omaan kirjahyllyynkin. Läckbergin kirjojen taso ja tyyli on kirjasta toiseen hyvä, vain juonen kuviot muuttuvat.

Ps: Leskien kahvila- novelli oli myös hyvä!