19 helmikuuta, 2021

Taiye Selasi: Ghana ikuisesti & blogitauko

Ghana ikuisesti on tarina perheestä. Perheestä, jossa kaikki ei sujukaan niinkuin on ajatellut. Perheestä, jonka pakkaa valheet, häpeä ja etäisyys sekoittavat.



On isä, on äiti, on neljä lasta. Elämässä on kaikki hyvin, kunnes isä yhtäkkiä ottaa ja katoaa. Tämä kirja on tarina siitä, miksi isä teki niin ja mitä sen jälkeen tapahtui. Kaikki alkoi Ghanasta, siirtyy Yhdysvaltoihin ja lopulta päättyy takaisin Ghanaan. Lukiessa sivut kääntyvät kuin itsestään, kun tarina imaisee niin mukaansa. Sain perhe on kyllä omanlaisensa ja jokaisen perheen jäsenen tarina mielenkiintoinen. Kirjan lopussa ihan toivoin, että jatkuisipa tämä tarina vielä lisää. 


Sitte muihin asioihin. Tämä on viimeinen viime vuonna lukemani kirja ja sain kirjotettua tästä ees jotain. Tästä lähtee nyt mun blogitauko. Tää homma ei vaan suju ja tuntuu suorittamiselta ja vaikealta. Mulla ollu jo melkein vuoden se, etten saa luettua blogeja, enkä tiiä miksi. Samalla tää bloggaaminen on alkanu takkuaan ja nyt talven aikana ooon päätyny tähän, että päätin pitää taukoa tästäki. Ku ei tästä tuu kertakaikkiaan mitään. Pidän taukoa mun kaikista someista: tästä bloggerista plus facebook, twitter ja instagram hiljenevät myös. En tiiä kuin kauan tää kestää, mutta kestää sen mitä kestää. Tulee tarpeeseen! 

9 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä komea kirja!

    parempi tosiaan pitää taukoa, jos siltä tuntuu. Toivottavasti tauko auttaa ja palaat takaisin <3 Onneksi on nyt muita kanavia pitää yhteyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on! Ja luultavasti palaan takasin, ku saan päätä selvitettyä.

      Poista
  2. Hyvä kirja todellakin. Tämä oli meillä Naisten Pankin lukupiirikirjana ja me kaikki pidimme tästä. - Hyvä pitää taukoa, jos siltä tuntuu. Kyllä tämän bloggaamisen ja muun somettamisen pitää olla hauskaa. Jos se ei sitä ole, voi pieni breikki olla paikallaan. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti palataan pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se just, ku alkanu mulla olla suorittamisen maku suussa, ni siksi haluan pitää nyt tauon, ennen ku menee maku kokonaan.

      Kiitos samoin sinullekin! Toivotaan paluuta innokkaana.

      Poista
  3. Tämä on tosi kiinnostava kirja. Minullakin on se hyllyssä, ollut jo muutaman vuoden, kunpa vain ehtisin lukea.

    Ymmärrän blogitauon. Itseänikin on taas viime aikoina väsyttänyt. En edes bloggaa kaikesta mitä luen, mutta rennoimmalta tuntuisi joskus, kun ei tarvitsisi ollenkaan ajatella kirjoja blogin kannalta, lukisi vain ihan omassa rauhassa. No, pitää yrittää löysätä ja katsoa mitä sitten jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota tasapainoa nyt ite etin, että miten bloggais jne. Jospa joku ratkasu löytyy!

      Poista
  4. Kestää varmaan, ennen kuin luet tämän kommentin, mutta olen ihan samaa mieltä siitä, että joskus on hyvä pitää taukoa. En saanut vuodenvaihteessa kirjoitettua mitään 1-2 kuukauteen (minulla oli varastossa valmiita kirjoituksia, joten postauksia oli kyllä) ja muiden blogien lukeminenkin on jäänyt paljon vähemmälle (luen jälkikäteen useamman bloggauksen kerralla, siksi luin tämänkin vasta nyt). Nyt kirjoittaminen tuntuu taas ihan mukavalta. Bloggauksen pitäisi tosiaan olla hauskaa eikä pakkopullaa - toivottavasti se alkaa taas jossain vaiheessa tuntua sinusta kivalta ja mielekkäältä. Joka tapauksessa kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja paljon hyviä lukuhetkiä!

      Poista
    2. No kesti tosiaan huomata sun kommentti. :D

      Kirjottamisen into ei oo vielä palannu, vaikka välillä on käyny mielessä, että tästä kirjasta vois kirjottaa blogiin. Saa nähä millon tekee mieli taas kirjottaa kirjoista.

      Poista