Artemis

Tässäpä kirja, jonka luettuani voin sanoa, että onneksi luin. Tää nimittäin lähti käyntiin niin tahmeasti, että 50 sivua luettuani mietin jo jättäväni kesken.

Jostain syystä en silti jättänyt tätä kesken. Ehkä Yksin Marsissa kirjan takia, ku se oli hyvä. Jatkoin lukemista ja sitten juoni nytkähti yhtäkkiä kunnolla eteenpäin ja sen myötä kirja nappasi imuunsa. Sen jälkeen kirjaa ei halunnut enää laskea käsistään!

Kirjan päähenkilö Jazz on aikamoinen tapaus. Toisaalta vähän ärsytti ja kyllästyttikin se tyyli, miten hän asioista ajatteli ja kommentoi. Tiiättekö sen semmosen rempseän ja räväkän menon? Joka on aluksi hauskaa, mutta jatkuessaan alkaa tylsistyttää. Sitä tässä kirjassa oli paljon ja en tykännyt. Juoni oli kuitenkin niin vetävä, kun vauhtiin pääsi, että se antoi anteeksi paljon. Ja se rikos, se oli melkoinen ja ainakin itselleni odottamaton. Kirjan miljöö on kans mielenkiintoinen.

Kokonaisuudessaan kirja oli hyvä ja melkein haluais jatkoa tälle, että mitä Jazz on sitten toheloinut.

Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä

Tähän kirjaan pelotti tarttua, koska kirjoittaja on tuttu. Lykkäsin lukemisen aloittamista useamman kuukauden. Mielessä pyöri ajatukset, että entä jos en pidä tästä, mitä sitten sanon, mitä sitten kirjoitan, en halua tuottaa pettymystä blogikirjoituksellani, osaanko sitten edes kirjoittaa omalla tyylilläni, tuleeko tästä blogikirjoituksesta kökkö kaiken takia, suorituspaineetki vähän nosti päätään ja kaikkea tällaista.

No, sain tämän kirjan, että tekisin siitä bloggauksen. Onneksi sain myös muistutuksen siitä bloggauksesta! Muistutus sai minut nimittäin tarttumaan viimein tähän kirjaan. Onneksi! (Ku enhän syyllisyydentunnoissani voinut myöntää, että en ole lukenut kirjaa vieläkään.) Astuin korkean kynnyksen yli ja otin kirjan hyllystäni. Aloitin lukemisen saman tien. 

Kirja otti minut tiukkaan otteeseensa ensimmäisen 20 sivun aikana. Päähenkilö Ulriikka vaikutti mielenkiintoiselta. Ei nyt kovin monen kirjan päähenkilö ole pappi, jolla on leiskuvan punaiset hiukset. Parisuhde Ulriikalla on ihana ja häitäkin suunnitellaan. Menneet vähän kummittelee, mutta kelläpä ei. Sitten tulee torstai ja kaikki kääntyy ihan päälaelleen. Sen seurauksena Ulriikka alkaa hautoa kitkerää kostoa.

Kirja piti ahmaista yhdeltä istumalta. Tämä oli minulle tähän hetkeen täydellinen: juuri sopivan kevyttä olematta kuitenkaan höttöä. Koston kiemurat myös kutkuttivat mieltä ja naurattivatkin välillä. Siihen pystyi samaistumaan. Älkää hyvät ihmiset menkö pettämään toisen luottamusta! Kaikilla se kosto ei jää vain ajatuksen tasolle ja sen seurauksena voi paskiaisen iho kärventyä laserin alla ja vieläpä sen paskiaisen omasta toimesta.

Kirja pisti miettimään myös sitä, että miten se onkin niin vaikeaa kertoa rehellisesti asioista. Sen seuraukset näkyvät tämän kirjan sivuilla ja myös monen elämässä. Sitä pääsisi niin paljon helpommalla, kun nielisi egon ulinat ja kertoisi, että tein näin tai näin tapahtui. Saattaisi se oma ihokin olla paremmassa kunnossa, kun laser ei olisi sitä polttanut. 

Kirjan kieli oli kaunista. Ihastelin sitä, miten monin tavoin asioita voi sanoa. Miinusta kirjotusvirheistä, ne pisti silmään. Vai onko kirjotusvirheet joku nykytrendi, ku niin monissa kirjoissa nykyään vilisee niitä enemmänkin?

Kirjassa onneksi kaikki päättyy suht hyvin. Se minua aina helpottaa. Tykkään lukea onnellisia loppuja, koska elämässä niitä ei aina ole. Ulriikka on aikamoinen tyyppi ja tiedä mitä tulevaisuus hänelleki tuo tullessaan! Jäi vähän avoimeksi. Joten: Mari, voisitko kirjottaa jatkon tälle? Minua jäi vähän kutkuttamaan Ulriikan menneet ja miten Hirven kanssa alkaa asiat sujumaan. Ja entäs Ulriikan äiti? Mites hänellä elämä jatkuu paljastusten jälkeen? Ja entäs ne paljastusten seuraamukset? Mites ne? Mitä niitten suhteen tapahtuu? Kiinnostaa!

Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa

Mää oon suuresti tykästyny näihin tän kaltaisiin kirjoihin. Tosisatuihin.

Tää kirja on niin samankaltainen ku aiemmin lukemani vastaavat, etten osaa oikein sanoa sen kummemmin juuta taikka jaata. Hyvää oli, että tutustuin itselleni aiemmin tuntemattomiin suomalaisiin tyttöihin/naisiin ja se oli mahtavaa. Kirjan kuvitus oli kivaa. Tarinat sopivan pituisia.

Lukemisen arvoinen kirja kuitenkin! Nyt pidän ehkä taukoa näistä, koska väkisin nämä tämän kaltaiset kirjat toistavat itseään. Päähenkilöt vain vaihtuvat.

Ennen olin pakolainen

Kirja täynnä tarinoita.

Kirjassa on monen Suomeen pakolaisena tulleen suomalaisen tarina. Tarinat on koskettavia ja osa hyvinkin karuja. Tarinoissa on myös paljon toivoa, toivoa paremmasta.

Kirjan luettua jäin miettiin, että näiden ihmisten tarinoille olisi mukavaa kuulla jatkoa.

Musta on todella hyvä, että tällaisia kirjoja tehdään! Tehtäis vaan enämpi! 

Kamala luonto ja eläimen tarkoitus

Jei, taas yks Kamala luonto luettu!

Ilves ja Kärppä ja kumppanit ei petä! Huvitti monet kerrat tätä lukiessa.

Pitäiskö iteki rueta pitämään syntymäpäivien sijaan kasvamispäiviä?

Mun olo on joskus niinku tolla sisiliskolla.

Nää Kamala luonnot on täydellisiä kevennyksiä kirjojen väliin ja auttavat lukujumeissa ja saavat ahdistuksenkin hetkeksi lievittymään. Löytyy syvällisempää ja vähemmän syvällisempää sanomaa. Ja sitä huumoria ennen kaikkea!

Vauvattomuusbuumi

Tää taitaa olla jo kolmas kirja, jonka luen (vapaaehtoisesta) lapsettomuudesta. 

Tässä kirjassa aihetta käsitellään useammalta kantilta, niin lapsettomuuteen ajautuneiden, tahattomasti lapsettomien ja lapsettomuuden valinneiden kantilta. Ihmistarinoiden lomassa tuodaan aina kyseisen luvun aiheen pohjalta tietoa, esim. lapsettomien ihmisten vanhuudesta jne. Kirja oli sopiva tietopaketti. 

Kirjassa käsitellään myös uskomuksia lapsettomuuden suhteen. Esimerkiksi yks hyvä uskomus on se, että lasten uskotaan tekevän onnelliseksi ja lapsettomat on näin ollen onnettomia, vaikka tutkimusten mukaan lapsettomat ihmiset ovat yhtä onnellisia ku lapsellisetkin. Niin myös lopulta nekin, jotka tahtomattaan ovat lapsettomia, koska ihminen sopeutuu. Toinen, jota en ollut ite tajunnu ajatellakaan, on se, että lapsettomuutta käsitellään yleensä aina puutteen kautta. Ristiriitaista mulle, koska ite en oo koskaan kokenu, että mun elämästä puuttuis jotain, ku mulla ei oo lapsia. Moni myös ajattelee, että elämästä puuttuis tarkoitus, jos ei oo lapsia. Tää tuntuu hassulta, ku en mää jotenkin osaa jättää mun elämän tarkotusta toisten ihmisten varaan ja toisten taakaksi. Kyllä mun elämän tarkotus on ihan minä itse. Tuntuis kauhean itsekkäältä tehä lapsia vaan siksi, että mun elämällä ois joku tarkotus. 

Tää aihe on kyllä mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan. Mulla ois vielä ainaki yks suomalainen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyvä kirja lukematta, Minna Kontkasen Vapaaehtoisesti lapsettomat, jota ei meijän kirjastosta löydy. Saa vinkata, jos tietää muitakin kun tän Vauvattomuusbuumin, Ei äitimateriaalian ja Aikuisten perheen. Muun, ku suomenkielisiä kirjoja en oo aiheesta vielä ees ettiny, että niitäki saa vinkata.

Pistoja

Pidän siitä ajatuksesta, miten naiset pitää yhtä ja tukee ja puolustaa toisiaan. Tässä Satrapin sarjakuvassa nähdään yksi versio siitä.

Tässä sarjakuvassa käydään läpi yksi Satrapin sukulaisnaistensa kanssa kokema pitkä teehetki, jossa puidaan toisten huolia ja muistellaan menneitä, puhdistutaan. Huumoria löytyy, eikä kyyneliltäkään vältytä. Yhtä aikaa teenjuonti on hyvin arkista, mutta asioiden jakaminen toisten kanssa taas ei niinkään. Toisten valintoja ja miehiä arvostellaan ja asioista puhutaan hyvinkin suoraan. 

Mää oon tykästynyt Satrapin tyyliin. Pitää lukea vielä se Luumukanaakin. Se enää näistä suomennetuista lukematta.