Tutustuin ja rakastuin Saima Harmajan runoihin jo lapsena. Niinpä sitten runotuksen keskellä lainasin kirjastosta tämän Kootut runot. Ei kait siinä, mutta sitten kotona etsiessäni jotain löysin vastaavan Kootut runot omien kirjojeni keskeltä. Haha! Sen siitä saa, kun kaikki kirjat on banaanilaatikoissa kaapin perällä.
Tän kirjan luin muutaman runon päivävauhdilla ja aikaa meniki tämän "läpikahlaamiseen".
Näitten kansien sisällä on Harmajan julkaistut runoteokset, julkaisemattomat runot ja vieläpä hänen suomentamansa runotkin. Paljon hän on ehtinyt lyhyen elämänsä aikana!
Rakastan Harmajan runojen poljentoa ja sitä miten hän käyttää sanoja. Jotenkin se kaikki vaan hyväilee sieluani. Minulle Harmaja tulee aina olemaan se kaihottu ensirakkaus. Kukaan muu runoilija ei voi viedä hänen paikkaansa mitenkään minun sydämessäni.
En osaa kauheasti analysoida runoja. Minulle tärkeämpää runoissa on tunne ja kokemus, mikä niistä syntyy, ei runon ja sen sanoman puhkianalysoiminen. Paikkansa analysoinnillakin. Se kyllä runoissa viehättää, että kauniiden sanojen alle voi piilottaa vaikka minkälaista sanomaa. Tai että ne sanat voi ymmärtää niin monella erilaisella tavalla. Siksi runot ovat ihania ja vallankumouksellisia ja elämään iloa tuovia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti