02 huhtikuuta, 2018

Häpeä!

Häpeä! on Satu Lidmanin teos häpeästä: Nöyryyttämisen ja häpeämisen jäljillä.


Olin ajatellut kirjan olevan enimmäkseen häpeästä itsestään ja sen vaikutuksista, mutta se olikin häpeän historiasta. Mikä olikin vallan mielenkiintoista! Toki samalla kerrotiin myös häpeän tunteesta ja vaikutuksistakin. En ollut esimerkiksi koskaan ajatellut tätä: "Yksilön kyky kokea häpeää tarkoittaa, että muiden reaktiot ovat hänelle merkityksellisiä, että hän haluaa olla ympäröivän yhteisön jäsen." Tuohan on täysin totta, kun pysähtyy miettimään.

Häpeä on niin mielenkiintoinen aihe. Se kun koskee kaikkia, kukaan ei voi välttyä siltä. Aika kovaa on kyllä ollut ennen se, kun ihmisiä on rankaistu häpeän avulla. Häpeäpaalut ja karkoitukset kylistä ja kaupungeista  ja maineen menetykset yms. ovat just häpeään perustuvia rangaistuksia. Tosin osa niistä toimii nykypäivänäkin. Mun mielestä nykyään ei kuitenkaan häpeällä rankaista siinä mittakaavassa kuin ennen.

Mielenkiintoinen kirja! Lue, jos aihe yhtään kiinnostaa.

4 kommenttia:

  1. Häpeä on kokemuksena tosi ikävä ja raskas :( Varsinkin jos se liittyy oman persoonallisuuden kantamiseen jne. Ihanaa tätä viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on! Se on murskaava ja lamaava.

      Ihanaa viikkoa sinnekin! <3

      Poista
  2. Yhteisöillä on kyllä omat omituiset tavat rangaista rikkojia ja väärintekijöitä ja aina on ollut. Medialla on aikamoinen vastuu siitä miten se tuomitsee julkisuuden henkilöitä kasvattamalla häpeää joskus yliöveristi ja ihmiset menevät mukaan. Onneksi olen tavis ja saan hävetä ihan neljän seinän sisällä eikä kukaan muu tiedä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Julkkiksena joutuu kestämään häpeää enemmän ja turhankin takia, vain olemalla julkkis. Siinä mielessä kyllä taviksena pääsee helpommalla. Omia häpeän aiheita ei riepotella lehtien kansissa ja muualla.

      Poista