sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Mifongin aika

Viimein sain tartuttua J.S.Meresmaan Mifonki-sarjan kakkososaan, Mifongin aikaan. 

(Tätä postausta kirjoittaissa ihmettelen omaa muistiani. Nykyään en välillä meinaa muistaa ottaa kuvia lukemistani kirjoista. Onneksi tästä löytyi kuva puhelimesta, kun olin laittanut instaani kuvan kirjasta silloin kun luin sitä.)


Otetaan tähän heti lainaus Risingshadow- sivustolta, koska siellä on hyvä kuvaus kirjan juonesta: 

"Kohtalo on heittänyt kuningatar Ardisin lapset eri tahoille: Ciaran kasvaa faroni Elingmarin hoivissa Merontesissa ja Fewrynn elää arkista elämää äitinsä kanssa pienessä Länsimantereen kylässä. Kun tuulen mifonki Haldor Sininen yllättäen havahtuu hereille, Ardis ja Fewrynn joutuvat etsimään turvaa Itämantereen viidakoista täysin vieraiden ihmisten keskuudesta. Mutta suuri kaipuu ajaa Ardisin etsimään Ciarania isänsä hovista, ja tällä matkalla hän törmää entisen elämänsä haamuihin kohtalokkain seurauksin.

Monipolvisessa tarinassa oma, värikäs roolinsa on myös Danten hurmuriveli Roanilla, merirosvosisko Linnillä, tämän rakastetulla Harbenilla ja tulipalossa rujoutuneella Bran Capimontilla – sekä ryysyläispoika Moharilla, joka tarrautuu tarinaan peräänantamattomalla sitkeydellä."

Tämä kirja oli kuten ensimmäinenki osansa, vei mennessään minut ja olin nokka kiinni kirjassa oikeinkin sujuvasti. Meresmaa on osannut luoda niin hyvin kirjan hahmot, että jokaisen tarinaa seuraa mielenkiinnolla ja pohtii, että mitähän heille seuraavaksi tapahtuu. Toiset ärsyttää, kuten Linn tässä kirjassa, ja toiset tuntuu niin lämpöisiltä, kuten Elingmar. Ristiriitaisin on ehkä Ardis tai sitten Dante muodonmuutoksineen. Yhtäkaikki, odotan hahmojen kasvua ja seikkailuja seuraavissa kirjoissa. 

Lisättäköön vielä, että kun tämä kirja loppui, niin se otti minua päähän. Että elä nyt vielä lopu, hyvänen aika, kesken kaiken!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti