13 huhtikuuta, 2020

Suvi Auvinen: Lihan loppu

En todellakaan odottanut tähän kirjaan tarttuessani sitä päräytystä, mitä päässäni tapahtui lukemisen aikana. Auvinen veti minua lekalla päähän. 




Jotenkin tuntuu, että ei osaa sanoa mitään järkevää tästä kirjasta. On vain tunteita. Kuten järkytys, suru, tiedonjano, ärsytys, epäröinti, halu kieltää todellisuus, luopumisen tuska.

Puolisoni ehdotti alkuvuodesta yllättäin, että jos lisättäisiin kasvisten syöntiä. Myönnyin. Sen jälkeen luin tämän kirjan. On vähän päässä maailman kirjat sekaisin nyt. Sitä on niin tottunut syömään lihaa, ettei sitä edes mieti sen kummemmin. Samaan aikaan tiedostaa koko ajan enemmän ja enemmän, ettei tämä pitkässä juoksussa ole hyvä asia niin itseni kuin maailman kannalta. Ristiriitaa tuo myös se, että tarvii opetella tekemään kasvisruokaa ja se tuntuu raskaalta tämmöiselle ihmiselle, joka ei monesti jaksaisi tehdä ruokaa voimavarojen vähyyden takia ja menee sitten ruoan laitossa sieltä mistä aita on matalin, että syö edes jotain. Toisaalta on taas se, että pienin askelin edetessä lopputulos on varmasti muuttunut, kuin jos nyt rykäisisi kaiken kerralla uusiksi. Etenen siis pienin askelin, jotta muutos olisi pysyvä.

Kirjasta jäi parhaiten mieleen järkytykseni, kun luin vuohenjuuston tuotannosta. En pysty enää syömään vuohenjuustoa. En vaan. Pikkukilejä tuotetaan, jotta vuohiemo tuottaa maitoa ja sitten ne pikkukilit tapetaan ja poltetaan, koska niillä ei tehdä enää mitään sen jälkeen, ku niiden emo on saatu tuottamaan maitoa. Hyi nyt saatana. En kykene syömään vuohenjuustoa enää. En. Se tuntuu yhtäaikaa pahalta ja ristiriitaiselta, koska tykkään vuohenjuustosta ja se on ollut mun lemppari pizzatäyte ja nyt sitten luopumisentuska, koska en halua tukea tommosta hommaa.

Tää on tällainen länsimaisen ihmisen ahdinko. Tietää, että touhu on kestämätöntä. Silti on vaikeaa luopua totutuista ja tykätyistä jutuista. Uskon, että pienikin askel oikeaan suuntaan on parempi kuin ei mitään. Muutenhan tää homma olisi ihan toivotonta. Jos ei oo toivoa, ni mitä sitten on? Sitä paitsi pienillä asioilla on oikeasti merkitystä. Jos iso ryhmä ihmisiä tekee pieniä asioita, sillä on vaikutusta. Jos kukaan ei tee yhtään mitään, ei myöskään tapahdu yhtään mitään. Ei kannata uskoa sitä lööperiä, ettei pienellä Suomella oo merkitystä suuressa mittakaavassa. Se on osa silmien sulkemista totuudelta. Sitähän me ei haluta.

Lukekaa tää kirja. Tämä totisesti herättelee.

4 kommenttia:

  1. Maltillisin askelin vain kohti rehuja. En ole tätä kirjaa lukenut, mutta mielelläni lukisin. Olen siis kirjasta kuullut ja on mentaalisella lukulistallani, mutta saapi odotella seuraavaan suomireissuun, joka jo siirtyikin hamaan tulevaisuuteen.

    Itse olen ollut yli puolet elämästäni vege enkä lihoja kaipaile. Maitotuotteita käytän vähän (lähinnä juustoa), mutta en ole kokonaan pystynyt luopumaan (juuri sen juuston takia, vuodenjuustosta en tosin piittaa, onneksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltillisesti joo. Se on ainut toimiva tie itelläni. On kokemusta, ettei muutosta tapahdu oikeasti jos kerralla rysäyttää kaiken.

      Toivottavasti saat tämän kirjan käsiisi!

      Poista
  2. Minäkin olen kirjasta kuullut hyvää. Olen myös sitä mieltä, että mitä vähemmän lihaa syö, sitä parempi se varmaan olisi. Pyrin lisäämään kasvisten käyttöä, olen vain melkoisen laiska ruoanlaittaja (tänään tein kyllä linssipihvejä joista tuli tosi hyviä) ja maitotuotteista kokonaan luopuminen olisi tosi vaikeaa. Onneksi nykyään on kaikenlaisia hyvänmakuisia kasviseineksiä ja kasvisvalmisteita (seitan-kebab, Härkis, Nyhtökaura, falafeleja ja vaikka mitä, näitä on hauska kokeilla), eli valinnanvaraa on paljon. (Vegaanituotteet-sivustolla on valmisaterialista, joka on yllättävänkin pitkä, http://www.vegaanituotteet.net/valmisruuat/valmisateriat/, ja sitten on vielä lisäksi ne kasvisvalmisteet jotka eivät ole vegaanisia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettelua se on tässä hommassa. Että saa tavaksi vähemmän lihan syömisen. Pikkuhiljaa! Ja hei, kiitos tosta linkistä!

      Poista