10 toukokuuta, 2021

Helluntain lukumaraton 22.-23.5.2021

 Koska mulla tekee niin kovasti mieli päästä lukumaratoonaamaan niin katkaisen mun blogitauon tämän maratonin tiimoilta. Muuten some- ja blogitauko jatkuu edelleen. Tosin olen jo jonkin verran lukenut blogeja, että jotain edistystä sentäs. Mun elämässä on niin isoja juttuja meneillään, ettei vaan energia riitä someen ja blogin pitämiseen.

Mutta siihen maratoniin! Eli ensi viikolla on viikonloppuna helluntai, joten ajattelin, että siihen on hyvä lykätä lukumaraton. Lauantai ja sunnuntai on aikaa lukea ja saa itte päättää, että minkä verran maratoonaatta, vuorokauden vai jopa kaks.


Ihanaa, kun Rotuaarille oli laitettu orvokeita viime viikolla!



Lukumaratonin säännöt:


- Kaikki 24 tunnin tai jos haluat niin 48 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan (perinteinen kirjallisuus, sarjakuvat, runot, äänikirjat jne).

- Maratoonaamisen voi aloittaa lauantaina 22.5. ja sitä voi jatkaa sunnuntaihin 23.5. (esim. lauantaista klo 17.00 sunnuntaihin klo 17.00) oman valinnan mukaan.

- Maratoniin saa sisältyä taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.

- Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Voit esimerkiksi kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä. Maratonin lopuksi lasketaan luettu sivumäärä/kuunneltu minuuttimäärä ja kirjataan ylös luetut/kuunnellut kirjat sekä tehdään koontipostaus ja linkitetään se tässä blogissa 24.5. julkaistavan postauksen kommenttikenttään.

- Voit osallistua myös ilman blogia ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut/kuunnellut kirjat ja sivu/minuuttimäärät 24.5. ilmestyvän koontipostauksen kommenteissa.


Tähän alle voi ilmoittautua mukaan. 
Ja saa kertoa myös kuulumisia. Mulla on ikävä teitä ihmisiä!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa kuulla sinusta. Toivottavasti tauko on antoisa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainaki on saanu paljon aikaa ja energiaa muihin asioihin ku ei someta koko ajan. :D

      Poista
  2. Sama mieltä, kiva kun sinustakin kuulee jotakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipa niin hyvä mieli sun ja Ankin kommenteista. <3

      Poista