14 maaliskuuta, 2019

Frau

Kirjaston hyllyssä törötti Terhi Rannelan Frau ja niinpä sitten vain tartuin siihen. Mitään kummempia odotuksia minulla ei ollut kirjan suhteen.




Kirja yllätti minut! Tarina oli niin mukanaan vievä, että luin tämän melkein yhdeltä istumalta. Teksti oli jotenkin niin helppolukuista, että sekin veti mukanaan. Oli todella mielenkiintoista lukea Lina Heydrichin elämästä ja hänen miehensä kuoleman ympärillä olevista olosuhteista. Kertojanääni vaihteli, mikä toi mielenkiintoa lisää, kun sai lukea Reinhard Heydrichin kuolemaan jotenkin osallisina olleiden henkilöiden versioita tapahtumien kulusta. Yllätys oli siinä, että minua ei kauheana kiinnosta lukea natsi-Saksaan liittyviä kirjoja ja olin jotenkin onnistunut ohittamaan, että tämä kirjan aihe liittyy siihen. No, ei harmita, että luin tämän!

Kirja oli hyvä. Rannelan teksti vakuutti minut ja heräsi kyllä kova mielenkiinto hänen muuta tuotantoaan kohtaan. Googlauksen mukaan hän on kirjoittanut pari muuta tällaista historiallista teosta.

Ps: Toivottakaa vielä lisää tsemppiä! :D Huomena tosiaan on meillä edessä muutto, jota en olisi halunnut tapahtuvan ja siksi vitutus on aika kova.

2 kommenttia:

  1. Natsi-Saksasta kertovat kirjat ovat niin julmia, mutta tämä oli oikein kiinnostava versio aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en oo kirjoja natsi-Saksaan liittyen lukenu juuri ollenkaan. Tyyliin Anne Frankin päiväkirjat ja tämän.

      Poista