Haluan laajentaa myös runoreviiriäni isommaksi, joten lainasin kirjastosta saamelaisen Nils-Aslak Valkeapään runoteoksen Kevään yöt niin valoisat. Valkeapään nimi oli tuttu, mutta runot eivät.
Valkeapäästä tuli uusi runorakkauteni. Jotenkin hänen runojensa poljento ja sanojen käyttö saivat minut kertakaikkiaan retkahtamaan häneen. Miten voikaan sanoa niin keveästi ja ilmavasti niin isoja asioita? Miten voi niin vähin sanoin ilmaista niin hirmuisen paljon? Jo kirjan ensimmäinen runo vei minut mennessään:
Viitsisinkö sanoa
että ajattelen sinua ja siksi kirjoitan
Lisäisinkö vielä
että pidän sinusta
Vaikka taidat sen kuulla
jo tuulen suhinassakin
Tästä runokirjasta jäi minulle vain jano lukea lisää Valkeapään runoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti