25 helmikuuta, 2020

Salla Simukka: Sisarla

Nykyään mua kiinnostaa lukea lapsille ja nuorille tehtyjä kirjoja enemmän ku aiemmin. Senkin takia tartuin Sisarlaan, ku kävin pääkirjastolla lasten- ja nuortenosastolla vaeltamassa.




GoodReads osaa paremmin kuvata tän ku minä:
"Aliisa tiesi, että oli alkamassa seikkailu ja jos hän jotain oli toivonut, niin oikeaa seikkailua!

Sinä talvena lumisade vain jatkui ja jatkui. Pakkanen kiristyi ja koko maailma uhkasi hukkua kinoksiin. 11-vuotias Aliisa putosi lumen halki toiseen maahan, Sisarlaan - ja seikkailuun.

Sisarlan sydämessä on ihmeellinen puutarha, jossa asuu mitä merkillisimpiä otuksia: tuulikeijuja, unienkutojia, kyselijäkukkia. Ja yhdessä puussa keikkuu tyttö, Meri. Aliisa on koko ikänsä kaivannut parasta ystävää, ja nyt tuo toive toteutuu. Tytöt eivät ole sattumalta joutuneet Sisarlaan: heidän on löydettävä Sisarlaa hallitseva kuningatar ja saatava oman maailmansa lumisade loppumaan. Mutta Aliisa joutuu vielä vaikeamman tehtävän eteen, kun Meri näyttää unohtaneen heidän ystävyytensä."


Tää oli aika ihana kirja. Paikoin vähän kliseinen, mutta kuitenkin sellainen, että olisin ilolla lukenut tätä lapsena, jos olisin käsiini saanu. Ilolla luin nyt aikuisenakin. Tarinan maailma, Sisarla, kutkutti mun mielikuvitusta ja sieluni silmin näin itseni siellä kulkemassa ja ihmettelemässä. Ois mahtavaa, jos tälle kirjalle tulis jatkoa! Jos tulee ni oon kyllä kopolla kourin lukemassa sitä! Aineksia jatkoon tässä olis vaikka kuinka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti