Halloween- lukuhaasteen lopputulema kohdallani

 Yöpöydän kirjat- blogissa julistettiin Halloween-lukuhaaste ja päätin lähtä mukaan ja kattoa mitä siitä tulee. Haasteet kun on aina niin kivoja, vaikka toteutus omalla kohdalla ei oiskaan se onnistunein. Muutaman teoksen sain luettua tätä lukuhaastetta ajatellen. Tässäpä siis ne:

Andy Weir & Sarah Andersen: Cheshire Crossing

Tää oli jännä sarjakuva, koska päähenkilöinä tässä on Liisa Ihmemaan seikkailuista, Wendy Peter Panista ja Dorothy Ihmemaa Ozista. En muista lukeneeni näistä kuin Peter Panin jonain versiona. Tää sarjakuva oli kuitenkin mielenkiintoista luettavaa! Tässä on tosiaan iloisesti sekoitettu mukaan eri tarinoiden henkilöitä. Esimerkiksi näistä tytöistä keskellä heidän seikkailujaan huolehtii Maija Poppanen. Jokatapauksessa tää sarjakuva jäi sellaiseen kohtaan, että jatkoa on tulossa. Oon tykännyt Weirin kirjoista ja Andersenin sarjakuvista. Tää heidän yhteistyö oli mun mieleen.

Ilkka Auer: Noidankiro

Noidankiro on jatkoa aiemmin lukemalleni Domowikille. Auerista on tosiaan tullut yks mun lempikirjailijoista ja tää Noidankirokin oli nautittavaa luettavaa ja mulle sopivaa jännitystä. Tässä kirjassa Vilma ja Domowikista tuttu Linnajengi jatkaa seikkailujaan Raaseporissa, jota uhkaa nyt uusi paha, vanha noita. Raaseporin turnajaiset lähestyvät ja vahingossa herätetty vanha uhka uhkaa nyt kaikkea. Ratkaisua etsitään Ylismaasta ja Alismaasta ja aikamoiseen viime tinkaan homma meneekin. Tätä lukiessa mun aivot myös nyrjähti, kun tässä mainittiin Kymnaasi. Siis ihan huikeaa, että näitten kahden kirjasarjan maailma on sama! Kaikenkukkuraksi saan kohta käsiini Kymnaasin jatko-osan Hornantuli.

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille

Tää oli mahtavan sujuvaa luettavaa oleva fantasiakirja vaihtoehtoisesta Suomesta. Tää maailma oli semmonen, että minä, joka harvoin haluan vierailla kirjojen maailmoissa, haluaisin vierailla tän maailmassa. Mun lempparihahmoksi muodostui lohikäärme, joka mahtui taskuun ja puhkui sadepilviä. Oli mitä mainioin tapaus hän! Kirjassa oli aateliset ja oli muu kansa. Suomessa oli monarkia. Päähenkilöistä Tim oli tavankansaa ja Lynx ritari eli aatelisia. Suomen kruununprinsessa Freija salamurhataan ja syyllisiksi epäillään tasalaisia, eli tyyppejä jotka haluavat Suomeen tasavallan. Tim ja Lynx aikovat selvittää asian. Kunnes lopussa asiat mutkistuu hurjasti, koska tapahtuu kaikenlaista odottamatonta ja kaikki menee ihan hurjaksi. Onneksi seuraava osa odottaa jo mua kirjastossa! Pakko päästä äkkiä lukemaan lisää.

Tällaisia kirjoja luin Halloween- lukuhaasteen. Kaikissa kirjoissa oli noitia. Oli kiva osallistua tähän haasteeseen! Kiitos lukuhaasteen järjestäjälle tästä.

Anni Ihlberg: Ilonpilaaja + blogi 6v

Tää Ihlbergin kirja on kyllä ehdottomasti yks parhaista kirjoista, mitä oon tänä vuonna lukenut! Tää lähti hyvin pian vetämään semmosella imulla, että ei voinut kuin mennä mukana, lukea, kääntää sivun toisensa jälkeen esiin. Huh hei! Ja se, miten niin arkiset asiat ja tunteet sai ahmimaan tätä kirjaa. Ja kuinka itsensä tunnisti sivulta toisensa perään: tilanteista, ajatuksista, tunteista. 

Kaikista parasta oli lukea tytön ja nuoren naisen vihasta. Se lohdutti. En oo yksin. En oo yksin tän tunteen kanssa, jota naiset eivät saa ilmaista edelleenkään. Sen opin itsekin jo lapsena. Enkä osaa ilmaista sitä vieläkään muuten kuin sanomalla, että oon vihainen. Ei se näy naamasta tai muustakaan. Tässä kirjassa päähenkilö Lotta saa jo lapsena raivareita ja häntä pelätään sen takia. Viha on oikeastaan kirjan selkäranka. Miten se Lotan elämässä näkyy, mitkä asiat sitä herättää ja miten se muuntuu kasvun myötä. Samaistuin samaistumisen perään. Itse en ole koskaan saanut raivaria, mutta ne tilanteet, missä Lotta niitä saa, olivat tuttuja ja monissa niissä itsellänikin heräisi vahva vihan tunne.

Asioiden tietynlainen toteavuus oli se, joka mua viehätti suuresti tässä kirjassa. Asiat vain todetaan sellaisena kuin ne ovat. Ja sitten jatketaan eteenpäin. Sillä laillahan asiat monesti menee. Ei pysähdytä huomaamaan ja näkemään edes omia tunteita, vaikka niitä heräisi. Sitä vaan mennään ja tehdään, tuntui miltä tuntui. 

Rakastin tätä kirjaa. Kiitos Anni Ihlberg tästä!

Niin ja ne blogin synttärit. Kuusi vuotta sitten kirjoistin tähän piskuiseen kirjablogiini ensimmäisen postauksen! Hurjaa, sitä ollaan eskari-iässä jo! Tää blogi on mulle rakas harrastus. Kirjoitan tänne aina kun jaksan. Tänä vuonna on tämäkin harrastus ollut vähän murroksessa, kun ei ole oikein jaksanut. Ei kirjoittaa, eikä oikein lukea muiden blogejakaan. Mun elämässä on tapahtunut isoja asioita tänä vuonna ja lisäksi on kiva raudanpuute ja unettomuus, joten sen mukaan sitten ollu jaksaminenkin. En kuitenkaan aio lopettaa tätä, koska tykkään kirjoittaa kirjoista. Ja minusta blogiyhteisö on mahtava! Täältä oon saanut ihania ihmisia elämääni ja joitain bloggareita tavannutkin livenä ennen koronaa. Mietin, että olisi kiva taas tehdä paikallisten bloggareiden tapaaminen, jos vain tohtii.

Sellaisia mietteitä tänään tämän kuusi-vuotiaani kanssa.

Mahtavia sarjakuvia

Lyhyet pulinat muutamasta lukemastani mahtavasta sarjakuva-albumista.

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot

Niemensivusta on tullut yks mun lempi sarjakuvataiteilijoista. Tää sarjakuva suomalaisista naistaiteilijoista oli mahtava! Helene Schjerfbeck, Helena Westermarck, Maria Wiik ja Ada Thilén ovat Pariisissa ja tämä sarjakuva kertoo heidän siellä olostaan, työstään ja elämästään muutenkin. Pidin tästä todella paljon. Niemensivun tyyli saa mut aina uppoamaan hänen sarjakuviinsa, niinkuin nyt tähänkin.

Tuisku Hiltunen: Kuutamo ja muita kertomuksia

Hiltunen on mulle uus sarjakuvatuttavuus. Tän Kuutamon myötä ihastuin hänen tyyliinsä. Näissä kansissa on kolme erilaista tarinaa, jotka kaikki sijoittuvat eri aikoihin ja paikkoihin. Kaikissa on kyse rakkaudesta ja siitä, että tulee hyväksytyksi sellaisena kuin on. Tän lukemisen myötä haluan ehdottomasti päästä lukemaan lisää Hiltusen teoksia.

Mariko Tamaki: Laura Dean keeps breaking up with me

Vihdoin sain luettua tän sarjakuva-albumin! On roikkunut mun lukulistalla melkosen pitkään. Tää Freddyn tarina kertoo siitä, että hän roikkuu huonossa seurustelusuhteessa Laura Deanin kanssa, koska ei koe olevansa paremman arvoinen. Laura on-offailee Freddyn kanssa. Tää on kasvutarina oikeastaan. Tarina siitä miten Freddy lopulta tajuaa arvonsa ja jättää Lauran. Pidin tästä paljon. Pystyin samaistumaan Freddyn epävarmuuden tunteisiin. Lukemisen arvoinen!

Tatsua Endo: Spy x family

Tää on epätavallisen perheen tarina. Vakooja tarvitsee kulissin uuteen tehtäväänsä. Hän hommaa siis perheen kulissikseen. Ensin hän adoptoi lapsen. Lapsi onkin telepaatti, mitä uusi isä ei tiedä. Vielä tarvitaan vaimo ja äiti, jotta kulissi on täydellinen. Vaimo onkin salamurhaaja. Isä ja äiti eivät tiedä toisistaan näitä puolia, mutta lapsi tietää, koska on telepaatti. Tää tarina oli hauska, välillä nauroin ääneen tätä lukiessa. Juoni oli niin mielenkiintoinen, että haluan lukea loput neljä osaa tästä.

Tämmösiä on nyt tullut luettua. Tai siis öö, jo melko tovi sitten, kun en ole vaan jaksanut tehdä postaukia hetkeen.

Oottako lukenu mitään näistä? Jos niin mitä oot tykänny?

Fantasia Book Tag

Kirjojen pyörteissä- blogista bongasin tällaisen haasteen ja pakkohan se oli päästä iteki miettimään vastauksia tähän!

Mikä on pisin fantasiakirjasarja, jonka olet koskaan lukenut?

Taru ja Tarmo Väyrysen Vuorileijonan varjo ja J.K.Rowlingin Harry Potter. Molemmissa 7 osaa sillon ku oon lukenut ne. Tosta Vuorileijonan varjosta on ilmestynyt 2010-luvulla 4 osaa lisää ja niitä en oo lukenut. Aion lukea Vuorileijonan varjo- sarjan uudelleen uusien osien kanssa.

Suosikki fantasiapaikka/maailma. 

Ei oo suosikkia, mutta on muutama paikka, missä haluaisin vierailla: Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan Neonkaupunki- trilogian Elm, Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna.

Lukuunottamatta Harry Potteria, mikä on sinun suosikki fantasiakirja/kirjasarja?

Tällä hetkellä edellä mainittu Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan Neonkaupunki- trilogia ja Hugh Howeyn Siilo- trilogia. Aino Kallaksen Sudenmorsian oli myös aika mahtava.

Minkä fantasiakirjan toivoisit olevan suositumpi?

Jenny Kangasvuon Sudenveri. 

Suosikki pahis?

Ei oo suosikkia.

Mikä on ensimmäinen lukemasi fantasiakirja?

En osaa sanoa. Ehkäpä Charles Perraultin Tuhkimo? Tän kuvassa olevan kirjan muistan ajalta ennen kouluun menoa.

Suosikki Harry Potter -kirja?

Ei oo suosikkia. Ne kirjat on kaikki aika samanlaisia mun mielestä.

Lemppari myyttinen olento?

Ihmissudet ja noidat.

Suosikki naispäähenkilö fantasiakirjasta?

Ilkka Auerin Kymnaasin Sofiasta pidän.

Suosikki miespäähenkilö?

Luin vasta Aiden Thomasin Cemetery Boys- kirjan ja sen päähenkilö Yadriel oli aika mahtava.

 

Tällaisia vastauksia meikältä. Tehkääpä muutkin tää tägi! 

Ois mielenkiintoista lukea teidän vastauksia näihin kysymyksiin.

Ylistyslaulu Neonkaupungille

Tän Neonkaupunki-trilogian ekan osan luin kevällä spefi-lukupiirin kanssa. Osa lukupiirin jäsenistä lähti mukaan lukemaan tän kakkososan. Ja voi mitä menoa tässä saatikaan luettavaksi! 

Aluksi voi lukea Yleltä tän Hynysen ja Terentjevan haastattelun.

Jotenkin en edes tiedä, mitä sanosin tästä kirjasta. Tää oli vaan niin hyvä. Oli tutut henkilöt edellisestä kirjasta ja juoni eteni yllättäviin suuntiin, joita en osannut edes odottaa. Tää oli edelleen sitä samaa mäiskettä ja väkivaltaa mitä kyllä karsastan ja se tökkii aina. Elmin maailma ja hierarkiat oli kyllä muuttunut vähän erilaiseksi kuin mitä se oli ekassa osassa. Tässä on myös niitä samoja suomenvenäläisten juttuja ja kulttuuria, mikä hyvä. Päähenkilöt oli kyllä yhtä ärsyttäviä ku ennenkin. 😂 Vera ja Tarkkis ovat mitä ovat. Silti ilman heitä tää kirja olis niin eri. Samoin muut hahmot, kuten Nova tai suojelijat ovat ihan omanlaisiaan.

Neonkaupunki-trilogian maailma on niin erilainen ku mitä sitä on tottunut lukemaan. Se venäläisen maailman ja kulttuurin kudos tässä kirjassa on mahtava. Ei kaikissa kirjoissa tuu kulttuuri esiin tällä tavalla. Se on virkistävää luettavaa. Sitte ku päälle on kehitetty tää maailma, nämä hahmot, joiden sukupuolet ja seksuaalisuus ovat kaikkea muuta ku tavallista hetero- ja cis-sukupuolisuutta, ja ne kaikki juonenkuviot kiemuroineen niin lukemisen riemu on taattua.

 

En malta odottaa, että tämän trilogian päätösosa ilmestyy! Antakaa mulle kärsivällisyyttä siihen saakka.

Joël Dicker: Stephanie Mailerin katoaminen & Huoneen 622 arvoitus

Tässäpä seuraavat kaks Dickeriltä lukemani kirjat! 

Stephanie Mailerin katoaminen

Tää oli kyllä hyvä. Samanlainen ahmittava, ku aiemmat kirjat, jotka Dickeriltä luin. Kirja piti otteessaan niin, että aamuki koitti yllättäin. Ja parasta ehkä oli, etten arvannu murhaajaa! 

Pääidea kirjassa on, että nuori toimittaja Stephanie Mailer ottaa yhteyttä poliiseihin Jesse Rosenbergiin ja Derek Scottiin tapauksesta, jonka he ratkaisivat 20v sitten. Mailer väittää, että he tekivät virheen tutkinnassa. Tämän jälkeen Mailer katoaa. Rosenberg alkaa tutkimaan katoamista ja vanhaa tapausta ja homma paljastuuki paljon mutkikkaammaksi, kuin mitä he saivat selville 20v sitten. Kirjan tapaukset etenevät nykyhetkessä ja 20v takaisessa. Oli kyllä mielenkiintoiset tapaukset! Viikossa hotkaisin tämän kirjan.

Huoneen 622 arvoitus

Sveitsiin, Geneveen ja Alpeille sijoittuu tämä Dickerin kirja. Joël- niminen kirjailija matkustaa Alpeille unohtaakseen sydänsurunsa. Hotellissaan hän huomaa, että sieltä puuttuu huone numero 622. Mikä sen takana on? Joël ja hotellissa vieraileva Scarlett alkavat selvittää tapausta. Tapaus vie 20 vuoden taakse. Tähän oli kyllä keritty semmoset juonenkäänteet, että hehee. Loppupuolella meinas vähä aivot poksahtaa, ku mietin, että miten tommonen onnistuu. Ja murhaajankin keksin jotain 2 sekuntia ennen ku Joël ja Scarlett! Ihan tosi hankalaa kirjottaa tästä kirjasta, ettei spoilaa mitään. Tapahtuu murha, sen tutkinta ei koskaan tuu päätökseen, kirjan päähenkilöt alkavat selvittää sitä ja sitä mukaa tarinaa keritään auki lukijoille. Oli kyllä. Tän lukemiseen uppos, niinku aiempiinkin lukemiini Dickereihin.

Nää Dickerin kirjat on kyllä siitä hyviä, että näillä saa aivot narikkaan. Voi vaan avata kirjan, jatkaa siitä mihin jäi ja antautua tarinan vietäväksi. Nää neljä suomennettua olleet kaikki hyviä. Eka kirja, Totuus Harry Quebertin tapauksesta, on ollut näistä ehdottomasti paras. Se oli 5/5 ja nää kolme muuta ovat olleet 4/5. Toivottavasti Dickeriltä tulee vielä paljon lisää kirjoja. Hän on näitä harvoja mieskirjailijoita, joiden kirjoja odotan.

Fantasiaa, fantasiaa

Fantasiaa tulee nykyään luettua paljon enemmän, kun oon mukana spefi-lukupiirissä. Kesällä oli jo fantasia-ähky ihan ja olin vähä aikaa lukematta fantasiaa. 

Kai Meyer: Jäinen valtakunta

suomennos Tiina Hakala

Muistan lukeneeni tän kirjan joskus teininä. Halusin lukea uudelleen. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun lopun Pietariin. Päähenkilönä on 12-vuotias Hiiri, joka on poikatyttö. Hän asuu hotellissa ja kiillottaa öisin asiakkaiden kenkiä. Siellä hän törmää outoihin asioihin, kun erään hotellihuoneen luona on kylmä ja se kylmyys leviää. Huoneessa asuu Lumikuningatar, jonka sydämestä on ryöstetty jääpuikko ja siksi kylmyys on ruennut leviämään. Esim. Pietarissa on parhaillaan hirmuinen lumimyrsky. Tapahtumat etenevät ja Hiiri on kaiken keskiössä. Selviää asioita Hiiren vanhemmista ja velhosta, joka varasti jääpuikon. Hiiri huomaa olevansa keskellä sotaa. Hänen pitää valita puolensa ja koittaa pelastaa tilanne. Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan viihdyttävä. Ei ehkä ihan enää mun makuuni, mutta muistan tykänneeni tästä sillon yläasteikäisenä.

 

Leena Krohn: Tainaron

kuvitus Inari Krohn

Tää kirja yllätti. Tää nimittäin lähti suorastaan tylsästi liikkeelle ja mietin jo alkuun tän lukemisen lopettamista. Sitten tää yhtäkkiä imaisikin mukaansa. Sen jälkeen tätä ei ois malttanut laskea käsistään. Kirjeet olivat mielenkiintoista luettavaa. Ne pisti miettimään, että missä ihmeessä sitä ollaan. Mikä tää Tainaron oikein on!? Selvästikin oltiin ötököiden kokoisia. Oliko päähenkilö ötökkä vai ihminen? Kutkuttava maailma, kun vastauksia ei saa ja kaikki jää oman mielikuvituksen varaan. Tää kirja on semmonen, että ei haittais, vaikka tää jatkuis esim. trilogiana. Onneksi en lopettanut tän lukemista! 

Ps: Tää kirja on kuulemma klassikko. Olipa hyvä sellainen!

Emily St. John Mandel: Station Eleven

Mua on ruennut vaivaamaan semmonen halu lukea kaikenlaisista maailmanloppuun tai lähelle sitä johtavista katastrofeista. Dystopiat siis uppoaa. Kun oma elämä on niin tasaista niin kirjoista saa draamaa, joka on turvallista. Tämmöstä tää on, ku ensin melkein koko elämän ajan elämä on pelkkää draamaa ja sitten ku siitä on päässyt eroon, ni pitää lukea sitä draamaa ja nauttia ku se ei kuulu enää omaan elämään kuin kirjojen sivuilla.

Tässä kirjassakin on pandemia. Pandemia, joka leviää supernopeaa. Siis nopeampaa kun covid-19 ja tää flunssa on myös varsinainen kuoleman enkeli, kun sen johdosta melkein kaikki ihmiset kuolevat ja yhteiskunta romahtaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikkaan, Kanadan ja Yhdysvaltojen alueelle. Päähenkilöinä ovat Kirsten, joka on 8v pandemian revetessä, ja Arthur, joka kuolee n.50-vuotiaana juuri ennen kuin pandemia lähtee käyntiin. Kirsten ja Arthur ovat samassa näytelmässä mukana, jonka aikana Arthur kuolee ja siitä tarina lähtee liikkeelle. Tarinaa seurataan kahdessa aikatasossa. Kirstenin tarinaa seurataan n.20v pandemian jälkeen ja se kertoo hänen selviämisestään ja elämästään kiertävän sinfonian mukana, joka on aikamoista, koska creepy profeetta jahtaa sinfoniaa. Arthurin tarinaa seurataan lähtien n.30v ennen hänen kuolemaansa ja päättyen kuolemaan. Mielenkiintoista onkin, että miten Arthurin ja Kirstenin tarinat risteävät muutenkin kuin näytelmän suhteen. Ne nimittäin tekevät niin jännällä tavalla ja myös odottamattomalla tavalla. Sieltä selviää myös kirjan nimikin.

Tää oli mielenkiintoinen ja hyvä kirja. Sivut vaan kääntyili kuin itsestään, kun tätä upposi lukemaan. Toivottavasti saan muitakin St.John Mandelin kirjoja käsiini.

Suomennettuna Keltaisen kirjaston kirja

Mites muut? Kaipaatteko draamaa elämäänne? Mietteitä näistä kirjoista tai muusta?