03 huhtikuuta, 2020

Pääsiäisen lukumaraton 10.-13.4.2020

Hei kaikki! 

Pitkästä aikaa emännöin lukumaratonia. Tuntuu, että lukumaratonille on nyt ihan tarvettakin, kun eletään tällaisia poikkeuksellisia aikoja. Niinpä pääsiäisenä voi nyt maratoonata neljä päivää putkeen. Itse ajattelin kokeilla viettää neljä päivää lukien ja tavoitella lukemisen iloa, kun se on vähän hukassa.




Lukumaratonin säännöt:

- Kaikki 24-96 tunnin (sen mukaan montako vuorokautta maratoonaat) aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan (perinteinen kirjallisuus, sarjakuvat, runot, äänikirjat jne).

- Maratoonaamisen voi aloittaa perjantaina 10.4. ja sitä voi jatkaa maanantaihin 13.4.. (esim. perjantaista klo 17.00 maanantaihin klo 17.00) oman valinnan mukaan.

- Maratoniin saa sisältyä taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.

- Maratonista voi halutessaan blogata etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Voit esimerkiksi kertoa tunnelmista, uusista ideoista ja hyvistä lukuvinkeistä. Maratonin lopuksi lasketaan luettu sivumäärä/kuunneltu minuuttimäärä ja kirjataan ylös luetut/kuunnellut kirjat sekä tehdään koontipostaus ja linkitetään se tässä blogissa 15.4. julkaistavaan postaukseen.

- Voit osallistua myös ilman blogia ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut/kuunnellut kirjat ja sivu/minuuttimäärät 15.4. ilmestyvän koontipostauksen kommenteissa.

- Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja #pääsiäisenlukumaraton2020.


Hyviä lukuhetkiä kaikille osallistujille!

28 kommenttia:

  1. Mukana! Onkin pitkä aika siitä, kun viimeksi maratoonasin, mutta jospa tämä olisi hyvä tilaisuus häätää korona-keskittymisvajetta.

    Yksi kysymys: Johdannossa kirjoitat, että voi maratoonata neljä päivää putkeen (mainiota!), mutta säännöissä sanotaan, että kaikki 24 tunnin aikana luettu lasketaan mukaan. En mielessäni pysty sovittamaan näitä yhteen, joten valaisetko asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ku osallistut! Ja oho, mulla jääny näköjään ajatusvirhe tonne. Korjaan sen!

      Poista
  2. Palmusunnuntain lukumaraton ohi, joten voin ilmoittautua seuraavaan. Mukana Taikakirjaimissa.

    VastaaPoista
  3. Palmusunnuntain lukumaratonilta Pääsiäismaratonille :D eli mukana ollaan. En ole koskaan maratoonannut enempää kuin 24 h, mielenkiintoinen ajatus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kannattaa kokeilla, jos yhtään tuntuu siltä! Mukavaa, ku osallistut tähänkin!

      Poista
  4. Mukana myös, mutta varmaan 24h... Perhe vaatii osansa Blogi: Ja kaikkea muuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun osallistut! Jokainen osallistuu sen mukaan, ku pystyy.

      Poista
  5. Mukana lukumaratonille :) Neljän päivän lukumaraton kuullostaa aikamoiselta, itse taidan tähdätä kahteen päivään. Kolmen vuoden bloggailu tauon jälkeen itsekin uutta intoa etsimässä. Blogi: Kirjoja ja kikatuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Jospa saisit tästä intoa ittelles.

      Poista
  6. Minäkin mukana, eli Villasukkamurmelin kirjablogi.

    VastaaPoista
  7. Voisin liittyä mukaan: Tuntematon lukija. :) Sain pitkästä aikaa tehtyä bloggauksenkin, niin ehkä maratonin avulla voisin saada itseni taas lukemaan. Tavoittelen nyt alustavasti vuorokauden maratoonausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Sama tavote itelläki ollu tässä maratoonaamisessa.

      Poista
  8. Hei hei! Lukumaraton (24 t) suoritettu. Kiva kokemus. Kiitos sinulle! Tässä linkki:
    https://kirjojenkuisketta.blogspot.com/2020/04/paasiaisen-lukumaraton-24-t-suoritettu.html

    VastaaPoista
  9. Hei minäkin pusken vielä tähän mukaan! En kyllä montaa päivää ehdi, mutta ehkä nyt sunnuntaista maanantaihin :)

    VastaaPoista