04 syyskuuta, 2020

Scott Kelly: Kiertoradalla - vuosi avaruudessa

Astronautin elämänkerta? Tartuin. Ihan uteliaisuuttani. En oo lukenu tän sorttisia kirjoja ollenkaan. Scifi on scifiä, mutta oikean astronautin tarina on toinen juttu.




Kirjassa Kelly kertoo kahta tarinaa rinnakkain: miten hänestä tuli astronautti ja millaista oli viettää vuosi avaruudessa. Oli todella mielenkiintoista luettavaa! Astronautin työ on kyllä kovaa. Jotenkin sitä ei ole itse osannu kauheana edes ajatella, että millaista se todella on. Ei kaikkeen mielikuvitus riitä. Lukiessa myös heräsi tunne, että vitsi miten siistiä ois itse päästä kansainväliselle avaruusasemalle ja sieltä katsella maata. Kelly osas hyvin kuvata sitä kaikkea, myös huumorin avulla. Tää oli sellainen elämänkerta, että suosittelen kyllä kaikille. 

Lukemisen aikana sitä myös mietti, että millaista joskus voisi olla. Että jonain päivänä vois asua vaikka kuussa. Tai lähteä pitkälle matkalle meijän aurinkokunnassa. Tai vielä kauemmas. Entä jos oikeasti pystyisi tekemään niitä hyppyjä, mitä monissa scifielokuvissa ja -sarjoissa tehdään avaruusaluksilla? Että pääsis hurjan pitkän matkan silleen vaan. Ei sitä vielä tiedä, vaikka jonain päivänä kaikki mielikuvituksellinen oliski totta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti