10 heinäkuuta, 2018

Sukellus syvyyksiin

Minulta pääsi pieni riemun kiljahdus, kun huomasin kirjaston pikalainahyllyssä Ann Rosmanin uusimman kirjan Sukellus syvyyksiin. Tai eihän se uusin kirja ole, vaan uusin suomennos Karin Adler- sarjasta. Vielä kun suomennettaisiin sarjan kaksi muutakin osaa!




Orkney- saarilta on löydetty tyhjä purjehdusvene, jonka omistaja on Marstrandilainen Bo Stenman, joka on kadonnut. Karin Adler lähtee työkaverinsa kanssa työmatkalle selvittämään veneen omistajan kohtaloa. Selvitystyöstä tulee mutkikasta, koska Bon kohtalo liittyy saaren läheisyyteen uponneeseen sotalaivaan ja sen aarteeseen, sekä Bon työhön saturaatiosukeltajana ja isoihin oikeudenkäynteihin sukellustyön aiheuttamista vammoista.

Sen enempää en juonesta kerro. Oli kerrassaan riemukasta lukea Ann Rosmanin virittelemää tarinaa Bosta ja aarteesta ja sukelluksesta ja kaikesta. Muistan kyllä erittäin hyvin, että miksi pari vuotta sitten niin ihastuin kirjailijan kirjoihin. Täällätäällä ja täällä.  Ajattelin jopa hommata kirjat omaan hyllyyni ja lukea uudelleen. (Mietin myös, että pitääkö minun tehdä tunnisteet lukemilleni kirjailijoille, että löytäisin helpommin omasta blogistani kirjat?)

Siinä oli taas hyvä ruotsalainen dekkari! Osaispa itekin kirjottaa noin jänniä ja hyviä kirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti