02 tammikuuta, 2019

LauraKatarooman pienoislukuhaaste 2019

Inspiroiduin kehittämään oman lukuhaasteen tälleen yhdellä kertarysäyksellä eilen, koska olen jostain syystä kokenut kaikenlaiset lukuhaasteet jotenkin niin vaikeiksi ja haastaviksi osallistua. Kiitos Elegian kun sysäsit minut tähän tahattomasti! Päätin tehdä tähän 12 kohtaa, koska vuodessa on kuukausia 12, joten kestokin on sitten vuoden. Omavaltaisesti myös teen kohdista sellaisia, joissa itse haluaisin haastaa itseäni lukemisen suhteen.

Haaste itse:

1. Kirja, jonka kirjoittaja on australialainen/oseanialainen
2. Tietokirja jostain itselle haastavasta/triggeröivästä aiheesta
3. Historiallinen romaani
4. Sokkona valittu kirja
5. Kirja, joka ei tunnu yhtään kiinnostavalta
6. Yli 700 sivuinen kirja
7. Ruotsinkielinen kirja
8. Epäluulosuutta itselle aiheuttanut kirja
9. Jokin Enni Mustosen kirja 
10. Kirja omasta hyllystä
11. Kehopositiivisuuskirja
12. Klassikkokirja esim. tästä listasta


Kuva Oulun pääkirjastostahan sopii tähän oikein hyvin.


Selitykseni aihevalinnoille:

1. Koska en ole lukenut tietääkseni yhtään kirjaa, jonka kirjoittaja olisi tuolta kotoisin.
2. Koska miksipä ei haastaisi itseä vähän kovemmin.
3. Mulla ei oo blogissa edes tunnistetta tälle genrelle niin siksi.
4. Tää tuntuu niin villiltä.
5. Tääki on aikamoinen haaste lukea.
6. Näitä tiiliskiviä ei tuu luettua kauheana.
7. Koska haluan oppia ruotsinkielen paremmin.
8. No haastettahan tässä haettiin!
9. Ystäväni ehdotus aiheeksi, koska puhuttu tästä monesti, etten ole lukenut yhtään Mustosen kirjaa ja hän suosittelee niitä minulle.
10. Koska ne oman kirjahyllyn kirjat vain jää lukematta.
11. Tää aihe on mun sydäntä lähellä ja liian vähän lukenut kirjoja aiheesta
12. Klassikot on niin haastavia ja pelottavia tarttua!


Mitäs sanotte tästä? Lähteekö kukaan mukaan tähän? Tätähän voi jokainen varioidakin oman maun mukaan, jos osallistuu haasteeseen. Esim. just tuon kirjailijan kohdalla, että laittaa Mustosen tilalle jonkun oman vastaavan kirjailijan.

Minä vähän nyt innostuin lukuhaasteesta! Hahaa!


(Muokkaus: Lisäsin otsikkoon vuosiluvun, koska haaste on tarkoitus tehdä tänä vuonna.)

4 kommenttia:

  1. Itse yritän selviytyä edes puoleen väliin Helmet -lukuhaasteesta jossa on 50 kirjaa :D Yksi on jo luettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! :D Mulle se on vähä liian pitkä, ku haluaisin joka kohtaan eri kirjan. :D

      Poista
  2. No mutta sinäpäs olitkin oma-aloitteinen, hieno idea! Kun on itse väsännyt haasteen, niin on varmaan pienempi kynnys siihen osallistuakin :D Hyvän perustelut myös aihevalinnoille. Siitä se lähtee.

    Minulla on tälle vuodelle jo useampi haaste katsottuna, niin en uskalla enää ottaa lisää – muuten käy niin, että menevät kaikki reisille. Mutta kiinnostavaa seurata, miten sinulla haaste edistyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaanpa miten minun käy! :D Mihin kaikkiin haasteisiin se sinä oot osallistunut?

      Poista