Sirpa Kyyrönen: Nimesi on Marjatta

Luin toisenkin Sirpa Kyyrösen runokirjan! Täytyy sanoa, että oon tykästynyt Kyyrösen runoihin. Niissä on niin paljon kerroksia, että niitä on ilo lukea ja pohtia ja nautiskella. Nimesi on Marjatta oli myös päräyttävä. Parempaa sanaa en keksinyt kuvaamaan lukukokemustani.

Tän kokoelman koskettavin runo:

Minä riisun sinut

riisun riisan, rubiinit ja ruusukivet

briljantit smaragdit riisun helmet ja hopean,

riisun sinusta pyhittäjä Arsenin, matkan

Athosvuorelta Laatokalle, Konevitsasta evakkoon, Novgorodiin,

Heinävedellä riisun kultakudokset ja päälaelta tähden,

riisun sinusta kirkastetun

valoa säteilevan ruumiin

Riisun lapsen käsivarreltasi, kyyhkysen lapsen kädestä,

kapean nenän ja sydänkaaret kulmaluiltasi riisun

surun ja luopuvan lempeyden

silmistä silmien alta

häpeän ja mykkyyden ja

varjot ja valon varjon, minä riisun

lapsen kasvot kuin peilin, piirteesi

riisun kasvosi

Riisun sinusta sakraalit ja määräykset

Sädekehät, sinisen maforin ja olkapäille taivutetun valkean liinan,

pujotan punaruutuisen ihokkaan hartioittesi yli

Minä riisun minussa heräävän

liikutuksen kun minä katson sinua

Minä riisun sinua kunnes tähän puhkeaa koskettaminen

Kunnes minä olen paljas