21 maaliskuuta, 2023

David Mitchell: Pilvikartasto

Olipas se kirja! Huh heh!



Tää oli tosi outo kirja, koska tätä lukiessa oli tylsää, mutta oudolla tavalla kiehtovan tylsää. Välillä joutu puskeen itteensä eteenpäin, että sai luettua ja silti ei halunnu jättää kirjaa kesken. Ihan älytöntä! 

Oli mielenkiinoista, miten eri aikatasojen tyyppien tarinat lomittuivat toisiinsa. Lukiessa sitä odotti, että tulee se kohta, jossa tarinat linkittyvät. 

Oltiin
Uusi-Seelannissa 1840-luvulla,
Belgiassa 1930-luvulla,
Yhdysvaltojen Kaliforniassa 1970-luvulla,
Iso-Britanniassa 2000-luvulla,
Koreassa 2100-luvulla
ja 
ydintuhon jälkeinen maailma paljon (?) sen jälkeen.

Nämä kaikki linkittyi toisiinsa välillä odottamattomillakin tavoilla. (Lue, niin tiedät!)

Oli
Robert Ewing, virkamies
Robert Frobisher, säveltäjä
Luisa Rey, toimittaja
Timothy Cavendish, kustantaja
Sonmi-451, kloonitarjoilija
ja
Zachry, paimen.

Kaikkien heidän elämänsä niin erilaisia ja silti jotenkin niin samanlaisia. Ihmisyys ei muutu, vaikka vuosikymmenet, vuosisadat, vuosituhannet muuttuvat.

Kaikki nämä tarinat oli kirjoitettu eri tyylillä:
Ewingillä oli päiväkirja,
Frobisher kirjoitti kirjeitä,
 Reyn tarina ku dekkaria lukis,
Cavendishin tarina taas draamakomediatragediamikälie,
Sonmi eli teknologisesti hyvin kehittyneessä maailmassa
ja
Zachry kerto murteella asiat ydintuhon jälkeisessä maailmassa.

Vaikka mulla oli hetkittäin tylsää (erityisesti syytän sua Ewing) niin tätä oli noiden linkittymien takia tosi mielenkiintoista lukea. Mulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, mutta onneksi tartuin tähän, kiitos spefi-lukupiirin. Kyllä kannatti lukea!

Aion vielä katsoa Pilvikartasto- elokuvan. Saatan kirjoittaa siitäkin, kuhan sinne asti pääsen.


Yks asia, mikä mua jäi mietityttään tän kirjan luettuani oli ton säveltäjän tarinassa se, ku yhdessä kohdassa tulee esiin, että Frobisherin pitäisi säveltää Ayrsille ja Ayrs sitten muokkaisi ne oman näköisikseen ja ottaisi työt omiin niminsä. Kun Frobisher vastustaa ajatusta, niin Ayrs äkisee vastaan, että näin monesti toimitaan ja miksi luulet, että Bach oli niin tuottoisa säveltäjä. Jäin vaan miettiin, ääääää, eikö tuo oo huijausta? Että oikiasti tolleen on tehty ja tehdään? Kuka osaa vastata tähän?

4 kommenttia:

  1. Mahtava kirja. Pidin tästä kovasti.
    Joka paikassa on tuota samaa ns. huijausta, myös kirjallisuudessa. Kirjailijat ovat jo kuolleet, mutta yhä heidän nimissään kirjoitetaan kirjoja, koska se tunnettu nimi myy. Sisältö ei välttämättä enää vastaa aidon kirjailijan tarinoita. Sitten on kirjailijoita, jotka käyttävät ns. avustajia. Luin vasta Lucinda Rileysta, jolta on ilmestynyt valtavasti kirjoja viime vuosina, vaikka hän oli vakavasti syöpäsairas ja eli viimeiset vuodet sängyssä. Hänellä oli avustajia ja viimeisen kirjan kirjoitti ns. loppuun hänen poikansa. Riley itse ei pystynyt kirjoittamaan, vaan hän saneli.
    Tiedemaailmassa professorit kahmivat palkinnot alaistensa tutkimuksista edelleen jne. Taidemaailmassa oppilaat tekivät taiteilijan johdolla maalaukset ja taiteilija sai meriitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä mahtava kirja!

      Mun mielestä tuo huijaaminen on yksinkertaisesti väärin. Ite en pystyis tekemään tollain.

      Mietin just tota Lucinda Rileytä. Hän on kuollu pari vuotta sitten ja edelleen niitä kirjoja julkaistaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sitä tää kyllä on, mutta erittäinki lukemisen arvoinen! :D

      Poista